Tälläisiä kakkuja lähti maailmalle yhteensä 3 kpl ystäviä ilahduttamaan. Kakut ovat valkosuklaa-juustokakkuja ja koristeet väkersin sokerimassasta.

Suussasulavan kakun ohje on ystävältäni Annalta saatu ja olen kokeillut siitä erilaisia versioitakin. (Kaikki ovat toistaiseksi toimineet )

Valkosuklaa-juustokakku

POHJA:

200 g Digestive- tai kauramurokeksejä (käytin pipareita)

80 g voita ta margariinia

TÄYTE:

300 g maustamatonta tuorejuustoa

3 kananmunaa

2 dl sokeria

250 g valkosuklaata

2 tl vaniljasokeria

6 liivatelehteä (+ ½ dl vettä)

3 dl vaahdottuvaa vaniljakastiketta (käytin 2,5 dl Flora Vanillaa ja riitti hyvin)

1. Laita irtopohjaisen vuon pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi tai margariini. Painele seos tasaisesti leivnpaperin päälle kakun pohjaksi.

2. Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen, kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.

3. Erota kananmunsta valkuaiset ja keltuaiset. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri tasaiseksi ja lisää sulatettu valkosuklaa.

4. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.

5. Vatkaa valkuaiset puhtailla vatkaimilla vaahdoksi.

6. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana juusto-suklaaseokseen. Lisää sitten vaniljavaahto ja lopuks valkuasvaahto. Kaada seos vuokaan keksmurupohjan päälle.

7. Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa n. 5 tuntia tai seuraavaan päivään.

*kakun voi pakastaa*