Äitini mietiskeli jotain tarjottavaa työpaikkansa kahvipöytään ja minäpä taas ehdotin voivani tehdä "jotain pientä kivaa" sillä varjolla, että saisin taas hyvän syyn leipoa. Tätä tietenkin tehtiin tuplasatsi, jotta meille kotiinkin riitti. (hah, mikä ovela juoni..) Tämä resepti on sitten poimittu Koti ja keittiö 10/2009 -lehdestä. Aikaa ja vaivaahan näihin toki meni enemmän kun tavallisiin muffineihin, mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Luulin ensin, ettei meidän pikkulikkoihin näin sitruunaiset uppoaisi, mutta väärin meni

Sitruuna-marenkicupcakes (12 kpl)

125 g voita tai margariinia

2 dl sokeria

2 munaa

3 1/4 dl vehnäjauhoja

1 1/4 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl jauhettua inkvääriä

1 dl maitoa

yhden sitruunan kuori raastettuna

3 rkl sitruunamehua

Täyte: n. 1 dl lemon curd-tahnaa

Marenki: 2 valkuaista

3/4 dl sokeria

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää maito, raastettu sitruunankuori sekä sitruunamehu ja sekoita tasaiseksi.

2. Jaa seos muffinivuokin ja paista 17 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

3. Tee pikkulusikalla muffinien päälle keskelle pieni kuoppa ja laita siihen lusikallinen lemon curdia.

4. Valmista marenkikuorrutus ennen tarjoilua. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää soker erissä vaahtoon. Vatkaa kunnes seos on tanakkaa ja kiiltävää. Pursota marenkia muffnien päälle. Laita leivokset 200-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi, kunnes marenki on saanut hiukan väriä. Varo ettei marenki pala.